Tekstiilihuoltajan työssä on aina jotain uutta opittavaa

Kun tekstiilihuoltaja Kerli Asplund oli tulossa töihin pesulaan, hän kuvitteli itsensä silittämässä ja pesemässä pyykkiä pikku pesukoneella. Edessä olikin pitkä ura monipuolisessa ja vaihtelevassa työssä.

– Kun tulin pesulaan henkilöstövuokrausyrityksen kautta ensimmäisen kerran, luulin että täällä olisi silitysrauta ja pesukone nurkassa. En ollut koskaan käynyt näin suuressa laitoksessa, ja kun näin isot pyykkisäkit katossa ja valtavat koneet, olin että wow, mikä paikka!, Kerli kertoo.

Hän on viihtynyt työssään ilmeisen hyvin, sillä hänen tulostaan taloon on nyt 15 vuotta. Matkan varrelle mahtuu paljon erilaisia työtehtäviä ja työpisteitä. Tekstiilihuoltajana hän työskentelee muun muassa pesijänä, kuivausrummuilla ja lajittelussa.

– Työ on monipuolista – saatan olla monessakin eri työtehtävässä päivän aikana. Tykkään tosi paljon fyysisestä työstä: jossain työpisteessä kävellään paljon, toisessa taas tarvitaan voimaa. Vaihtelu on myös ergonomisesti hyvä.

Kokonaisuus hallussa

Eri työtehtävät ovat tuoneet ymmärryksen kokonaisuudesta. Tekstiilien käsittely pesulassa on ketju, jossa jokainen vaihe on tärkeä.

– Esimerkiksi pesijän vastuulla on, että työ etenee ja saa tietyn määrän pyykkiä pestyä, että puhtaalla puolella on kaikille tarpeeksi hommia ja pakkauspuolella kaikki toimii. Jos jossain tulee vaikka konerikko, se vaikuttaa moneen paikkaan.

Kerli on perehdyttänyt uusia työntekijöitä ja käynyt myös perehdyttämiskoulutuksen. Myös työn kehittäminen on hänestä mielenkiintoista ja palkitsevaa.

– Monesti mietin, miksi teen tämän näin ja miten tämän voisi tehdä paremmin. Saattaa olla, että teet monta vuotta jotain samalla tavalla, ja joku päivä teet sen eri tavalla ja järkevämmin. Aina on jotain uutta ja mielenkiintoista opittavaa, ihan sama kuinka kauan työtä on tehnyt.

Työt tulevat joskus vastaan myös vapaa-ajalla.

– Lääkärissä käydessä tulee aina mieleen, että täällä on meidän tekstiilit. Lääkärit aina kysyvät, että mitä teet työksesi, ja kerron, että käsittelen työvaatteita, jotka teilläkin on päällä. Aina heille tulee siitä hymy naamalle.

Puro Kerli

Kuka?
Kerli Asplund
Tekstiilihuoltaja
Aloitti Purossa: vuonna 2005
Harrastukset: hiihtäminen, luistelu, pyöräily ja muu ulkoilu perheen kanssa, elokuvat ja tv-sarjat